Miten tästä eteenpäin?
Viime yönä kirjoitellessani edellistä tekstiä, tarkastin lukuja sekä nettikaupoista että verkkopankista ja yllätys oli aikamoinen, kun Kela oli ilmeisesti tehnyt päätöksen uusimmasta tuesta, maksanutkin sen ja ilmeisesti löytänyt asiasta jotain erityisiä piirteitä, kun takautuvasti sain normaalin kuuden kuukauden sijasta yhdeksän kuukauden tuet, yhteensä 1095 euroa. Mietiskelin yllättävälle rahasummalle sijoituskohteita muutaman hetken ja päädyin siihen, että käytän rahan kyseisen tuen saajan tarpeisiin. Maksoin hänen hankintojensa osuudet juuri tekemistäni luottonostoista ja loput laitan säästöön tulevan talven harrastuksia varten. Muutoin olen haikeana muistellut aikaa ennen opintotuelle tippumista. Aikuiskoulutustuen aikaan kuukausitulot olivat noin 3000 euroa/kk ja muistaakseni tuolloin ei tarvinnut hirveästi miettiä saanko mitään säästöön vai ei, joten aikomus on nyt tästä eteenpäin tehdä sen verran töitä, että kuukausitulot olis taas kolmen huntin paikkeilla ja kaikki tuon s...