Tekstit

Näytetään tunnisteella shoppailu merkityt tekstit.

Shoppailuterapiaa vol. 2

Shoppailuterapian vol. 1 löytyy  Shoppailuterapia  -sivulta. Tuolloin tilanne oli vielä se, että pystyin valehtelemaan itselleni, ettei ostelusta ollut syntynyt velkaa. En vanno, etteikö olisi ollut edes yhden prosentin mahdollisuus selvitä laskuista ilman, että olisin edes jokusen tai siis kaikki muuttanut osamaksuiksi ja varsinkin, etteikö olisi ollut mahdollista selvitä laskuista ilman luoton nostoa, mutta ketut. Päätin säästää itseäni, omia hermojani ja ihan hitokseen aikaa ja päädyin nostamaan luottoa sekä Ikean tilauksen verran että suurimmalle osalle muista shoppailuista. Syntilista näyttää lähemmin tältä: Ikean tilaus : - tytölle kampauspöytä, peili ja valot (+lamput) sekä säilytystilpehööriä - "omaan huoneeseeni" kaksi lack-pöytää, joista toinen syrjäytti isomman tv-pöydän ja toinen syrjäytti sohvan. Nyt mulla on liikuntavälineet koko ajan käden ulottuvilla. - hitokseen latureita ja johtoja. Saattoi hermo mennä kerran jos toisenkin sopivaa ja varsinkin toimivaa latur...

Huokaus

Kuva
Tästä tarinasta tulee sen verran pitkä, että en kehdannut sitä kirjoitella kuluseurannan perään. Tästä eteenpäin pitää ehdottomasti muistaa tehdä kuluseurannat reippaasti lähempänä kuun loppua eikä näin loppupuolella uutta kuuta. Tää ei toimi. Mutta asiaan. Mulla ei ollut mitään muistikuvaa mitä hittoa oon ostanut esim. kotisälää 45 eurolla, mutta ilmeisesti jotain hyötyä on laskulle ostamisesta, koska käväisin Klarnan sovelluksessa selaamassa laskut ja löytyhän se: nähtävästi oon tyhjentänyt Tokmannin alen wc-raikastimista, leivinarkeista ja wc- ja talouspapereista. Lisäksi oon ostanut kosteusvoidetta ja varsinkin lasten pari vuotta pyytelemät sähköhammasharjat meille kaikille kuusen alle.   Tänä vuonna, jos koskaan, on tullut opittua se, että eläimen kanssa kannattaa olla muutaman rahan sotakassa aina valmiina. Koiran rokotus ei tullut yllärinä vaikka olin sen jo unohtanut (ja varmaan unohdan joka vuosi tästä eteenpäinkin). Kissa oli se, joka pääsi yllättämään. Kiiliäinen lopetti...