Shoppailuterapiaa vol. 2

Shoppailuterapian vol. 1 löytyy Shoppailuterapia -sivulta. Tuolloin tilanne oli vielä se, että pystyin valehtelemaan itselleni, ettei ostelusta ollut syntynyt velkaa. En vanno, etteikö olisi ollut edes yhden prosentin mahdollisuus selvitä laskuista ilman, että olisin edes jokusen tai siis kaikki muuttanut osamaksuiksi ja varsinkin, etteikö olisi ollut mahdollista selvitä laskuista ilman luoton nostoa, mutta ketut. Päätin säästää itseäni, omia hermojani ja ihan hitokseen aikaa ja päädyin nostamaan luottoa sekä Ikean tilauksen verran että suurimmalle osalle muista shoppailuista.

Syntilista näyttää lähemmin tältä:

Ikean tilaus :

- tytölle kampauspöytä, peili ja valot (+lamput) sekä säilytystilpehööriä

- "omaan huoneeseeni" kaksi lack-pöytää, joista toinen syrjäytti isomman tv-pöydän ja toinen syrjäytti sohvan. Nyt mulla on liikuntavälineet koko ajan käden ulottuvilla.

- hitokseen latureita ja johtoja. Saattoi hermo mennä kerran jos toisenkin sopivaa ja varsinkin toimivaa laturia etsiessä, joten enää ei tarvii ettiä. Jokaisella on omat uudet johdot ja mötikät ja vähemmän kysytyistä on yhteiskäyttöön uusia johtoja.

- jotain pientä kotisälää

Oikeastaan kaikki paitsi tytön ostokset ovat sellaisia, joista olen haaveillut vuoden jos toisenkin (myös nuo kotisälä-ostokset). Nyt, kun kuolema on muistutellut olemassa olostaan tavalla jos toisellakin, tuntui, että loputon lykkääminen on vaan hiton tyhmää. 

Normaali hinta tilaukselle olisi ollut 551€. Sain 50€ alennuksen, ja 25€ toimituskulun jälkeen hintaa jäi 526€. Maksoin pankin luotolla, joten tilaus on kuitattu viidessä kuukaudessa.

Kissa-koira-osaston ostokset olivat myös jonkin aikaa lykättyjä, mutta eipä niitä loputtomiin pakoon päässyt:

- Zooplussan tilaus: kissan roskis, koiran lelut ja vetovaljaat (varakappale, jos vetää nykyiset rikki) 82,13€ + eräpäivän siirto 2,79€ 

- Peten koiratarvike: kissalle evästä, koiralle koulutusnamit ja jumppapallot 130,45€ + korkoa 3,04€

- Lemmikkitarvike Riemu: koiran tarvikkeita 153,45€ + korkoa 3,65€

Rakas rähmäkäpäläni sai jouluna Swappielta omenapuhelimen. Koska siihen ei heti tullut hankittua panssarilasia, sen näyttöön ilmaantui alta aikayksikön ensimmäinen halkeama ja siitä se alamäki vain kiihtyi. Nyt näyttö alkoi olla siinä kunnossa, että vaihtoehdot olivat näytön tai puhelimen vaihto ja  päädyin jälkimmäiseen. Uusi näyttö vaihtamisen kera olisi maksanut 90 euroa. Katsoin, että vanhasta puhelimesta saisin vielä hyvitystä saman 90 euron verran. Uudelle puhelimelle jäisi siis hintaa n. 160 euroa ja samalla saisin kuitattua kakaran pyytelyt uudesta puhelimesta. Aiemmasta viisastuneena otin samaan pakettiin panssarilasin (jossa olikin halkeama ja sain tilalle uuden) ja silikonikuoren, jos vaikka tällä luurilla päästäis ensi joulun yli. 

- Puhelinpaketti maksoi 251,80€. Tämän meinasin maksaa osissa.

Vielä en ole tarjonnut vanhaa puhelinta Swappielle. Tiedonsiirto uudemmasta vanhempaan malliin ei ole ollut kovin yksinkertaista, joten vast edes pitää ainakin minun muistaa vaihtaa luureja aina vain entistä uudempiin malleihin.

Samaisen rähmäkäpälän kuulokkeet. Vastamelukuulokkeet lupasin luurimallisena jo ennen viime syksynä, mutta hän halusi kuulokkeet valkoisena. Kerkesin about vuoden verran vahtia josko löytäisin jostain alennuksella kyseisiä kuulokkeita, mutta vihdoin luovuin toivosta. Itse asiassa otin jopa kyselyjen täyttämisestä palkkioksi Powerin lahjakortin, jolla meinasin maksaa kyseiset kuulokkeet, mutta a) kuulokkeita ei ollut Joensuun liikkeessä, vain verkkokaupasta löysin ne ja b) sillä hiton lahjakortilla ei voinut maksaa verkkokaupassa vaan vain liikkeessä. Hieno juttu. 

- kuulokkeet löysin DNAn verkkokaupasta hintaan 59€. Nuokin meinasin maksaa osissa. 

Lisäksi mulla on käsissä 50 euron lahjakortti Poweriin, mutta ei mitään tarvetta ostaa kyseisestä kivijalasta yhtään mitään.

Pari viime vuotta olen haaveillut kunnollisen verkkokameran ja varsinkin kolmijalan ostamisesta. Tähän asti sitä lykkäsin, kunnes kyllästyin lykkäämiseen ja ostin 

- Verkkokauppa.comista kameran, kolmijalan ja lapsille varkaudenestokortit 144,97€. Tämänkin ajattelin maksaa osissa.

Sitten viimeinen ja kaikista ehkä pakollisin ostos: kevään mittaan huomasin, että mulla on tasan yhdet ehjät housut (työhousuja ei lasketa). Urkkatissarit (ne molemmat) on 20+ vuotta vanhat. Juoksutakissa (se on vaan sen nimi, elä kuvittele, että sekään päällä juoksisin) on toisessa hihassa kolme reikää ja toisessa vain yksi. Ajattelin, että on aika nöyrtyä ja edes yrittää etsiä ehjää vaatetta sitäkin silmällä pitäen, että vuoden päästä pitäisi olla työpaikkakuntoista vaatetta harjoitteluihin. Siispä Ellokselle tilausta:

- aiemmin keväällä tilasin urkkatissarit x2, sadetakin + sadehousut sekä softshell-takin 303,99€

- nyt ostin paita x2, fleecetakin, urheilupaita, collegepaita, housut x7 404,41€

Elloksen tilaukset kierrätän aina tilin (eli Elpyn) kautta. Todella kätevää, kun ei tarvitse rahaa sitoa tilaukseen ennen kuin on saanut sovittaa rauhassa ja päättää mitä vaatteita oikeasti pitää. En tietenkään neuvo muita ostamaan vaatteita velaksi, mutta en kirveenkään kannustamana lähde etsimään vaatteita kivijaloista, joten mieluummin maksan vasta, kun tiedän oikean loppusumman. Vaikka moni ostamistani vaatteista oli alennuksessa, moni ei ollut. Kun on monta vuotta saanut ostettua vaatteensa 20-30 euron hintaan, se, että yhdestä housuparista pitää maksaa jo 35-50 euroa/pari, jos meinaa saada sopivan kokoiset, kieltämättä yskittää jonkin verran. No, jatkan yskimistä, kun makselen Elpyn laskua.

Kuun alussa katselin rahatilannetta sillä silmällä, että päädyin nostamaan luottoa 720 euroa. Tuolla summalla maksoin Zooplussan, Peten koiratarvikkeen ja Lemmikkitarvike Riemun sekä Swappien laskut pois. 

Nyt, kun infernaalisen p*ska talvi/kevät on ohi ja shoppailuterapian toimimattomuus kokeiltu ihan käytännössä, on pää pikku hiljaa palautunut uomiinsa. Työnteko on taas onnistunut pitkästä aikaa ja sen verran jouhevasti kesäkurssit etenee, että aikaakin on jäänyt töihin. Pari viimeistä viikkoa olen myös kuunnellut sijoittamiseen liittyviä podcasteja ja mietiskellyt miten tästä eteenpäin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilanne heinäkuun jälkeen

Huokaus

Elokuun kuluseuranta