Tekstit

Näytetään tunnisteella Viareggio merkityt tekstit.

Pieni kertaus matkasta

Kuva
Tuhat vuotta sitten, kun sain valkolakin ja olin niin valmis poistumaan tästä tuppukylästä kuin nuori ihminen olla voi, päätin, että lähden Italiaan au-pairiksi. Pois piti päästä, rahaa ei ollut eikä silloinkaan kiinnostanut pakettimatkat, joten päätin, että lapsenlikaksi ja kotiapulaiseksi lähtö olisi älyttömän hyvä idea. No ei ollut. Vuoden keikka kutistui kahteen viikkoon mm. aivan jäätävän koti-ikävän takia ja monta vuotta tuntui, että vihaan koko maata enkä ikinä halua sinne takaisin. Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan. Jos kyseessä ei olisi ollut miesystävän tyttären luona vierailu, ensimmäinen ulkomaan matkani lasten kanssa ei olisi osunut Italiaan eikä varsinkaan Firenzeen, mutta olen ihan tyytyväinen, että osui. Kuvassa Viareggion hiekkaranta. Aallokko oli niin kova, että uimaan ei pystynyt, mutta pulikointi onnistui. Monesti kuulee ihmeteltävän mihin tarvitaan kulttuuria tai historiaa ja nyt voin vastata molempiin ihmettelyihin: kulttuuria tarvitaan, jotta ihmisen sielu ei n...