Pitkä kevät

Onpahan ollut kevät. 

Tammikuun lopussa aloitin puhetulkkauksen harjoittelun. Aika pian asiat menivät niin, että ensimmäistä kertaa missään harjoittelussa tarjosin ohjaajalle tilaisuutta päästä minusta eroon. En tiedä pitäiskö sanoa onneksi vai valitettavasti hän ei tarttunut tuohon mahdollisuuteen, joten viisi viikkoa kävin kotona vain syömässä, nukkumassa ja valmistautumassa seuraavan päivän tulkkauksiin. Käytäntö oli aivan toisenlaista mitä koulussa oli harjoiteltu ja opetettu. No mutta. Jäätävän pitkä tarina lyhyesti: viiden viikon huku tai kuole -metodi taisi aiheuttaa sen, että unohdin kaikki opettajien tykkäämät korulauseet ja muutenkin panikoin tulkkauksen loppukokeessa enkä edes tiedä haluanko toimia tulkkina vaikka loppukokeen läpäisisinkin (mikä ois aikamoinen ihme).

Samaan aikaan neiti alkoi ehdotella ulkomaan matkaa ja mitä pidemmälle oma kurjuus eteni ja lastenkin asiat alkoivat taas monimutkaistua, ajattelin, että onpahan edes jotain positiivista odotettavaa kesälle. Että sen avulla jokainen jaksaa hoitaa tonttinsa. Kohteeksi valikoitui suomalaisten kansoittama Aurinkorannikko puhtaasti itsekkäistä syistä: käyn esittelemässä lapseni kummitädilleni. Ja toki, jos en ala rampata Espanjassa joka vuosi, saattaapi käydä niin, etten näe häntäkään enää tämän reissun jälkeen.

Ajatus oli, että maksan lennot ja majoituksen luotolla, joten jos tulee joku este niin ehkä saan rahaa takaisin. Lennot kerkesin maksaa rahastoon kerryttämillä bonuksilla takaisin kortille ennen kuin kuulin, että pörssi ottaa taas osumaa erään miekkosen sotajuonien takia. Selvä, eipä sitä sitten mitään osakkeita myydä, mutta eipä tässä vielä ole mitään hätää.

Hiukkasen jo mietiskelin, mistä käyttörahat reissulle vai pitääkö opetella ilmiintymään lentokentälle ja syödä näkkäriä koko reissu, mutta verokarhu nosti tassunsa ja huikkas tonnin palautuksista. Kiitos, kelpaa kyllä, mutta koska aina teen korjauksia veroilmoitukseen, palautukset tulevat sitten joskus. 

Näitä pohtiessani tein toisen harjoittelun ihan erilaisessa työssä, paikassa ja työyhteisössä. Aivan loistava paikka kaikinpuolin. Tämä harkka loppui perjantaina ja seuraavana maanantaina hoitokodista soitettiin, että nyt olis hyvä aika tulla katsomaan, jos haluaa vielä nähdä elossa. Tästä eteenpäin luet omalla vastuulla, tosikot voi jättäytyä tälle asemalle.

Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kävin joka päivä katsomassa mummia yksin tai äidin kanssa. Jos joku muistaa Kummelin Perintöä odotellessa -sketsin, mulla oli ihan sama olo. Jokaisena päivänä hengityskatkokset olivat edellisen päivän katkoksia pidempiä, mutta vaikka monta kertaa sanoin, että on lupa lähteä, niin ei.

Äiti päivysti loppuviikon päivät mummin luona. Hän kotiutui lauantaina pari tuntia ennen kuin hoitaja soitti yhdentoista jälkeen illalla, että enää ei mene pitkään. Olin ihan tietoisesti lähtenyt yöajoon, ajattelin, että pääsen tarvittaessa paljon nopeammin töistä paikalle kuin jos olisin kotoa lähtenyt ja näin kävikin. Hain äidin kyytiin ja mentiin paikalle. Tunti tuon jälkeen mummi tuumasi, että mulla oli kuulemma matkarahan puutetta, että odotahan vähän niin viskasen nämä viimeisetkin lusikat nurkkaan.

Ei auttanut edes ensimmäinen pääsiäispäivä vaikka varpaansa vielä heiluivatkin, kun lähdettiin vihdoin kotiin. Vihdoin oli mummi puettu viimeiselle matkalle ja toistakymmentävuotta kestänyt maraton oli päättynyt.

Tuosta lähtien pari ensimmäistä viikkoa meni päivät puhelimessa selvitellessä yhden jos toisenkin ihmisen asioita ja tottakai eniten aikaa vei mummin kuolemaan liittyvien asioiden hoitaminen. Samaan aikaan olisi pitänyt saada opintoja eteenpäin ja valmistautua tulkkauksen loppukokeeseen, mutta ei mun pää pysy vieläkään oikein kasassa. 

Sen verran olen jaksanut opintoja ajatella, että olisin eilen tehnyt hakemuksen paikkaan, jonka harkkahakuaika piti päättyä eilen, mutta haku olikin laitettu jo kiinni aiemmin. Pääsiäisviikolla aloitin tukiviittomaohjauksen eräällä päiväkodilla ja sen sentään olen saanut hoidettua eteenpäin, mutta muuten. Voi apua, että kirjoittamaan rauhoittuminen ja lähteiden lukeminen tuntuu tällä hetkellä todella ylivoimaiselta. Ja silti nyt olisi sopivasti aikaa, kun en voi enää tehdä millekään mitään muuta kuin odottaa, että perunkirjoituksen aineisto hiipii kasaan itsestään. Nyt, jos koskaan on olo kuin perintöä odottelisin.

No onko sitä perintöä sitten tulossa? On. Kolme viikkoa olen miettinyt millä tavalla myyntiin menevä asunto-osake saataisiin pidettyä vielä meidän hallinnassa, mutta ei se vaan onnistunut. Siispä meillä on tulossa myyntiin Mutalassa sijaitseva 2h+k luhtitalon alakerrassa oleva asunto-osake. Kiire sen myynnillä ei ole, joten ihan ykköseuroilla sitä on turha tulla kyselemään. Jos nyt kuitenkin joku teistä kiinnostuu oikeasti, sanoo hep. 

Tuo asunto arvioitettiin kolme vuotta sitten, joten jonkinlainen kuva on siitä, minkä verran perintöä on tulossa, mutta mennään summiin sitten, kun on perintö jaettu.

Näiden asioiden lisäksi meidän koirasta on valitettu koko kevään ajan. En ymmärrä miksi tässä talossa 3,5 vuotta asunut koira on yht´äkkiä ongelma, mutta hiihtolomaa edeltävänä perjantaina meidän kodin ovessa oli lappu "...tiedätkö, että koirasi haukkuu tuntikausia yksin kotona...". No en tiennyt ja mie luulen, että tuntikausia haukkuva koira ois aika kuollut haukkumisen lopettaessaan. Viikonlopun ajan jaksoin kiivasta kirjeenvaihtoa ilmoitustaulun kautta, mutta nimettömien haamujen huutelu on aina aika tympeetä. Nimellä ja mielellään kasvokkain asiat pitää uskaltaa selvittää eikä vinkua nimettömien viestien takaa. Tuon jälkeen asiasta ollaan kirjoiteltu jonkun isännöitsijän luottomiehen kanssa (ei siis isännöitsijän itsensä kanssa) ja vihdoin monen pyytämisen ja monen viikon odottamisen jälkeen sain jopa kirjanpitoa valittajan kirjaamista haukkuajoista. 

Itsehän olin myös heti hiihtolomalla ladannut sovelluksen, jolla seurata koiran haukuntaa, mutta paljastui, että sovellus rekisteröi kaikki asunnon äänet pojan pelaamisesta koiran postimiehen haukkuun. Jos meillä kotona kuuluu mitään ääntä yhteensä maks 1,5 tuntia vuorokaudessa niin mie haluan tietää missä se "tuntikausia yksin haukkuva" koira asuu, koska se ei asu ainakaan meillä. 

Saman osoitti myös valittajan oma kirjanpito, mutta onhan se nyt paljon raflaavampaa sanoa, että koira haukkuu tuntikausia, kun se todellisuudessa haukkuu 30-45 minuuttia vuorokauden aikana. On myös päiviä, kun se ei edes yhteensä hauku täyttä minuuttiakaan. 

No, oli koira ongelma tai ei, valittaja pääsee etsimään itselleen uuden ketutuksen kohteen. Koska se asunto menee myyntiin ja näin ollen äidiltäni lähtee koti alta, me etsimme vuokralle omakotitaloa tai rivitalon päätyhuoneistoa. Kerrostalo on vasta viimeinen vaihtoehto, koska äiti haluaa pihan (ja kieltämättä itsekin kaipaan pihaa). Huoneita saisi olla vähintään 4 ja vuokra n. 1000 euron pinnassa. Lasten koulupaikkojen vuoksi etsintäalue on Penttilä, Vehkalahti, Petäikkölä, Niinivaara ja Hukanhauta eli Nepenmäen koulun kouluunottoalue.

Ja ennen kuin joku kysyy eikö äiti voi muuttaa yksin tai lapset vaihtaa koulua tai eikö koira jouda mäkeen, haluan muistuttaa, etten täällä kerro kuin murto-osan siitä, mitä meidän perheessä tapahtuu enkä avaa lasteni saati äitini asioita täällä tämän enempää. Heidät mainitsen, koska vaikuttavat minun talouteen, mutta heillä on oikeus yksityisyyteen.