Minun vuoro
Vaikka miten varovainen, epäluuloinen ja "Ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan" -tyyppinen ajattelultani olenkin, pitihän se huijari minunkin kohdalleni napsahtaa:
Takana oli kaksi työyötä, joten väsymys loi normaalia otollisemman maaperän huijauksen onnistumiselle. Toinen edesauttava tekijä oli periaatteessa ihan mahdollinen skenaario, joka ei nyt kuitenkaan ollut totta. Se skenaario oli tämä:
Sain messengerissä viestin eräältä tuntemaltani ihmiseltä, jonka kanssa ei kuitenkaan ole kovin montaa kirjoitettua viestiä vaihdettu eli en tuntenut juuri hänen kirjoitustyyliä. Hän kysyi puhelinnumeroani. Oli osallistunut johonkin kisaan ja oli yhtä ääntä vailla voittoa. Ok, ihmiset osallistuu kaikenlaisiin juttuihin, kai niistä joku joskus voittaakin jotain, joten naputtelin viestiketjuun puhelinnumeroni. Seuraavaksi sain puhelimeeni koodin, jonka hän tarvitsi, joten naputtelin koodin viestiketjuun, jonka jälkeen sain linkin, josta pääsin onnenpyörään, mistä saatiin pyöräyttää itsellemme palkinto. 3600 euroa oli minun palkinto ja painike, josta pääsin sen lunastamaan. Minä siitä painoin ja seuraavaksi kysyttiin pankkitunnistautumista.
Nähtävästi selkäytimeen on porautunut se, että pankkitunnuksia en laita yhtään mihinkään, kun tuossakin koomassa hyppäsin hommasta pois. Normaalistihan olisin laittanut ko. ihmiselle wa-viestin ENNEN kuin antelen mitään numeroita mihinkään, että onko homma validi vai ei, mutta nyt tein kyselyn vasta tuon viestinvaihdon jälkeen ja vastaus oli se, minkä jokainen teistä jo arvasi. Huijaus.
Pankkiin eivät siis päässeet, mutta facebook-tilin kaappasivat ja tottakai viestin levitystä kulovalkean lailla minun meseyhteystiedoille. Onneksi Meta on nykyisin sen verran valppaana, että tunnin päästä tuli viesti tilin lukitsemisesta ja myöhemmin sain sen heidän ohjeilla takaisin itselleni. Hitto, mikä vaiva.
Viikkoa aiemmin selailin yöllä instaa ja törmäsin taas äänityömainokseen. Avasin sen ja katsoin sivun alalaidasta minkä firman mainos ilmo oli. Firma oli Barona, joten täytin nimeni, ikäni, sähköpostin ja puhelinnumeroni työhakemukseen. Lomake lupasi yhteydenoton 24 tunnin sisällä ja näin tapahtuikin. Barona on suomalainen firma, joten oletin, että yhteydenottokin tapahtuisi suomalaisesta numerosta, mutta tämä whatsapp-numero oli tsekkiläisen naisen numero. Oli kuulemma joku aluejohtaja ja valtuudet kouluttaa porukkaa ympäri maailmaa. Kävin Baronan nettisivuilla selaamassa firman kaikki työpaikkailmot enkä löytänyt mitään mainintaa mistään äänityöstä, joten vihelsin homman poikki ennen kuin kerkesi kysellä muita tietoja.
En tiedä mitä vahinkoa minulle voidaan antamillani tiedoilla tehdä, mutta varmuuden vuoksi annoin itselleni joululahjaksi vapaaehtoisen luottokiellon. Pidän sen nyt voimassa jonkun aikaa. Tämän lisäksi mun puhelin käyttäytyy oudosti (tai sitten tein sille jotain unissani), kun hävitti sekä kalenterin että puhelimen kuvakkeen. Aamulla komusin puhelinta läpi ja jotain kautta näin, että pikavalinnoissa olisi jotain ulkomaalaisia numeroita ihmisten kasvokuvien kera, mutta en löytänyt näitä numeroita yhteystiedoistani. Enkä ole ikinä laittanut ketään pikavalintoihin.
Käytin puhelimen liikkeessä ja nyt siinä on googlen kalenteri- ja puhelinsovellukset, mutta pistää miettimään oisko aihetta vaihtaa laite ja laitteen lisäksi jopa numerokin...
Nyt sitten mietin uskallanko enää puhelimella mennä pankkiin tai edes varmentaa mitään vaikka pankkiasiat hoitaisinkin läppärillä ja kieltämättä F-Securen tilaus on vakavassa harkinnassa.
Asiasta kukkaruukkuun: oon hihitellyt eilisestä lähtien poikasen arviolle siitä miten oon "apgreidannut" meidän elämää. On ostettu auto, meillä on kaikki "kitsengädsetit" ja kohta on omatekemää piparitaikinaa. Ihanaa, jos omatekemä piparitaikina on lapselle astetta parempaa elämää, mutta selitin kyllä, että se on mittari siitä, miten väsynyt ja stressaantunut olen tai en. No, katotaan vuorokauden kuluttua miten väsynyt tai stressaantunut on koko porukka, kunhan on nelisen kiloa nextin levelin piparitaikinaa saatu uunin kautta tarjolle.
Joka tapauksessa olkaa edes te varovaisia, viettäkää rauhallinen joulu ja ehkä ensi kertaa elämässäni toivon myös rauhallista tulevaa vuotta ainakin itselleni.
Kommentit
Lähetä kommentti