Verisure
"Onko tarkoitus ennaltaehkäistä vai onko sattunut jotain?" kysyi herra Myyntiedustaja, kun astui sisään.
Kyllä.
Myyntityö oli hoidettu jo muutamaa päivää aiemmin toisten toimesta. Tämän vuoksi lapsi ei uskaltanut jäädä kotiin yöksi koiran kanssa ja minä olin sitä mieltä, että tämä ei käy. Siispä sprinttasin nettiin, täytin turvakartoitustilauksen ja tuosta kolmantena päivänä meillä oli järjestelmä toiminnassa.
Viikko tuosta eteenpäin tapahtui vielä tätäkin postauksen tekstiä epämääräisempää toimintaa ja simsalabim, turvajärjestelmää laajennettiin sen verran mitä jo alunperinkin uumoiltiin ehkä tarvittavan.
Sitten se hinta:
Turvajärjestelmän asennus maksoi aika tarkkaan 600 euroa. Kuukausimaksu on 59 euron hujakoilla. Asennuksesta saa kotitalousvähennyksen.
Tuolla hinnalla saa kulunvalvontaa sekä silmiä sisälle ja ulos. Jos ulos haluaa lisää näkyvyyttä, jokainen kamera maksaa 200€ lisää ja muistaakseni sen nauhoitteiden säilytys maksaa muutaman euron kkmaksun. Tekniikan lisäksi palveluun kuuluu vartijakäynnit.
No, mutta eikö riistakamerat olis ajanut saman asian?
Ei. Tottakai niitä mietin jo ennen tätä episodia, mutta se, mitä kameran nauhoitteessa saa näkyä on tarkkaan säänneltyä. Tuon tapauksen jälkeen päätin, että kamerat asentaa ihminen, joka tietää mitä tekee ja niitä nauhotteita voi tarvittaessa käyttää myös todisteena.
Ulkosilmien lisäksi sisällä on kulunvalvonta. Jos järjestelmä hälyttää, mulle tulee soitto ja jos annan luvan, soittaja katsoo sisäkamerasta kuka siellä häärää. Tähän asti häärääjä on ollut vain koira. Lukuunottamatta yhtä kertaa.
Yhtenä yönä olen käyttänyt vartijan paikalla. Lapsi soitteli toistuvasti ulkoa kuuluvista äänistä ja hälytys meni toistuvasti päälle vaikka kukaan ei ollut härvännyt ovien läheisyydessä sisäpuolella (koirakin oli päässyt arestiin, missä vahva vahtihaukku oli vaihtunut pelokkaaksi vinkumiseksi). Itse olin töissä enkä olisi päässyt paikalle läheskään niin nopeasti kuin vartija oli saapunut. Voin sanoa, että tuona hetkenä oli paljon helpompi hengittää, kun tiesin, että joku on menossa tarkistamaan tilanteen.
Mutta eikö tuo ole aika kallis?
On.
Kaduttaako?
Ei sekunttiakaan. Olisin maksanut enemmänkin.
Kommentit
Lähetä kommentti